Kuluneena keväänä olin tuntenut itseni huonovointiseksi, mutta kunnon koirulin tavoin kätkin vaivani mahdollisimman hyvin. Emäntä huomasi, kun en viitsinyt oikein lähteä lenkille ja löntystelin perässä, kun yleensä juoksin reippaana ja innokkaana 20-30 metriä edellä. Minua janotti ja emäntä ihmetteli, kun joutui täyttämään vesikuppini useaan kertaan päivässä. Minun piti usein käydä ulkona pissillä. Muutaman kerran en ehtinyt, vaan pissi lirahti matolle. Emäntä tästä oli pahoillaan ja minua hävetti, kun aikuiselta, sivistyneeltä perinnepihan koirulilta pääsee vahinko.
Vielä sunnuntaina käpsyteltiin pikku lenkillä. Kevät tuli voimalla, lumet sulivat, tie oli sulamassa soralle. Maanantaina minulle tuli paha olo ja oksentelin. Emäntä huolestui, olenko syönyt jotain sopimatonta. Keskiviikkona oli eläinlääkärin pieneläinvastaanotto ja menimme sinne. Lääkäri kuunteli huolellisesti emännän selostuksen ja tutki minut. Ensin luultiin, että minulla on kohtutulehdus. Juoksukauteni oli juuri alkanut. Ei, olikin paljon pahempi sairaus. Minuun oli tullut diabetes, sokeritauti.
Eläinlääkäri kirjoitti minulle lääkereseptin, emäntä osti kallista insuliinilääkettä apteekista ja sitten ajoimme kotiin. Illalla emäntä luki ohjeet huolellisesti ja pisti lääkettä niskanahkani alle. Minulle ei ruoka kelvannut, mutta join vettä.