Apuraha

07.02.2018 21:52

Minä haukahdin emännälle siihen malliin, että fanini odottavat jo uutta päivitystä blogiini. No, emäntä sanoi, että älä hauku koko yötä. Lyhyt juttu riittää. Kerrotaan sitten enemmän, kun on aikaa.

Emännällä on joku kyläkirjaprojekti meneillään. Hänen tuttavansa kirjoittavat omilla tahoillaan ja emäntä lähettää omat kirjoituksensa heille. Kirjan julkaisu on aika kallista puuhaa. Tämä minun kotikyläni Sivakka on vanha, historiallinen paikka. On se kirjansa ansainnut. Kaiken lisäksi minä vielä satun asumaan täällä.

Meillä on joka paikka täynnä paperinivaskoja, nauhureita, tulostimia, ties mitä härveleitä, joita kirjoitustyössä tarvitaan. Emännän sähköposti käy kuumana, kun emäntä kyselee kirjaan tietoja milloin Yleisradiolta, milloin lehdistöltä, milloin mistäkin.

Viime päivät emäntä on ollut tavallistakin tiiviimmin tietokoneensa ääressä. Hän anoo kyläkirjalle apurahaa Pohjois-Karjalan maakuntarahastosta. Tätä varten täytyy olla tarkat selostukset. Emäntä sanoo, ettei hän varmaankaan saa sitä apurahaa, kun ei ole maisterin papereita. Hän on anonut rahoitusta kaksi kertaa aiemmin eri hankkeisiin eri rahastoilta. Nyt hän arvelee, että kolmas kerta toden sanoo.

Minusta pitää kirjoittaa ainakin yksi sivu siihen kirjaan Se on vissi se!

Yhteystiedot

Mustin Päiväkirjasta ylapihantila@gmail.com