Hohhoijaa!

On satanut koko päivän. Sisäolokeli siis. Aamulla olin satavarma siitä, että naapuristamme näkyi jotain epäilyttävää liikettä. Haukuin ja hypin ikkunaa vasten, mutta emäntä ei korvaansa lotkauttanut. Minut laitettiin narussa pihalle, mutta eihän sen kanssa pääse tarkistamaan tilannetta. Tuo talvikarvan vaihtokin on alkanut. Emäntä kynii minua kuin sunnuntaista metsoa. En tykkää sellaisesta ollenkaan! Kyllä vanhat villani saavat putoilla aivan itsestään. Eivät ne ole likaisia - täyttä luomutavaraa. Ruokahalunikin on kasvanut talvipukua uusiessa. Söin tänään puolitoista kupillista muroja. Emäntä laittoi ensin niitä huonommanmakuisia. Sitten kun katsoa tapitin häntä anovasti suklaanruskeilla silmilläni, heltyi hän lisäämään joukkoon parempia muroja. Meidän talonväki on niin nuukaa, etteivät anna mulle herkkumuroja, vaikka tiedän, että niitä on iso säkillinen...

Ville-kolli ulkoili moneen otteeseen päiväsydännä. Olisi katti halunnut lähteä yöjalkaankin, mutta hänen reissunsa tiedetään: tulee takaisin sitten kun huvittaa, eli huomenna tai ensi viikolla. Kollia ei päästetty ulos. Niinpä se mourusi milloin kuistissa, milloin eteisessä tai kellarissa. Kellarissa taitaa olla makoisia myyriä, pyydystäisi kolli niitä minulle välipalaksi. Olisi jotain hyötyä siitäkin eläjästä.

Niin! Kävi meillä yksi vieraskin kylältä. Olin harmikseni juuri ulkona seikkailemassa, enkä saanut vainua tuttavan tulosta. Ennätettyäni kotikulmille arvasin heti vieraan. Ryntäsin vauhdilla sisälle. Voi sitä riemunkiljuntaa, kun sain tervehtiä tuttavaani! Päivän piristys on aina, jos joku koira tai ihminen sattuu käväisemään. Hänestä saa paljon uusia tietoja haistelemalla.