Tänään emäntä ja minä päätimme lähteä katsomaan, olisiko läheisellä järvellä pilkkijöitä. Emäntä otti mukaan kameransa. Napakka kevättalven pikkupakkanen. Joku oli käynyt järvellä jollain koneella. Kuljimme polkua pitkin. Kokeilin, kantaako hanki. Hyvin kantoi. Silloin minua vietiin ja erkanin emännästä omille teilleni.
Tällä suunnalla ei ollut tullutkaan käytyä aikoihin. Monta mielenkiintoista tutkittavaa löytyi reitin varrelta. Kuulin, kun emäntä huhhaili polkua pitkin. Hän taisi välillä laskea mäkeäkin. Järvelle viettävä polku on melko jyrkkä, muttei se nelijalkaisia haittaa.
Emäntä huuteli minua. Juoksin hänen luokseen ottamaan yhteyden. Jossain lähistöllä isot valkoiset linnut metelöivät. Emäntä otti valokuvia ja huokaili ihastuksissaan kevättalven kauneutta. Järvi oli umpijäässä. Harmi, en päässyt uimaan.
Sitten emäntä antoi napakan kehotuksen. Käännyttiin ympäri ja lähdettiin nelistämään ylämäkeen pois järveltä. Aurinko lämmitti mukavasti mustaa turkkiani. Välillä emäntä pysähtyi lepäämään. Järveltä nouseva rinne on todella jyrkkä.
Matkan varrella emäntä pysähtyi vielä ottamaan kuvia. Minä odotin vähän matkan päässä. Emäntä käski kertomaan, että uusin järvikuva galleriassani on pilvipalvelun kautta siirretty kotisivulleni. Näistä kotkotuksista ei tavan koirakansalainen ymmärrä hölkäsen pöläystä. Morjens! Wwuff, rruff!
