Mustin emäntä ihmettelee
Ruf, vuffhh! Nyt on Mustin emäntä kiukkuisella tuulella. Ei ainoastaan siksi ettei ole päässyt kovien pakkasten vuoksi koirankuljettimella (lue: auto) huristelemaan, vaan siksi, että hänelle tuli kiistaa erään henkilön kanssa pelloista. Näet kymmenkunta vuotta sitten jotkut kylällä maata omistavat metsittivät peltonsa ja tulivat sanomaan Mustin emännälle että meidänkin pitää metsittää pellot. Se oli muotia silloin. Emäntäpä on perinteinen ihminen eikä lähde muotihömpötysten perästä juoksemaan. Mustin kotitila on kylän vanhin ja kuuluisa komeista vaaramaisemistaan ja vanhoista rakennuksista. Meillä arvostetaan esi-isien työtä eikä totella jonkin puolueen ideologiaa. Näet jotkut poliittiset puolueet eivät oikein tykkää maanviljelijöistä. He ajattelevat että viljelijät ovat rikkaita, vaikka maanviljelijät tekevät kovasti työtä ja heillä on paljon lainaa maksettavana. Monesti on niin että he tienaavat vähemmän kuin työläiset. Jos kaikki Suomen pellot metsitettäisiin, niin mistä metsänkasvattajat saisivat ruokansa? Ei ruoka metsässä kasva vaan pellolla. Ei leipää, lihaa, maitoa, juustoa ja kaurapuuroa kuusikosta saa. Emäntä teki vastaehdotuksen että ostaisi metsitetyt pellot. Se oli emännän mielestä hyvä ehdotus. Maanomistajat saisivat pelloistaan heti rahaa eikä tarvitsisi tehdä kalliita taimikonhoitoja eikä odottaa vuosikymmeniä satoa. Upea vaaramaisema olisi säilynyt ja kylä olisi tullut kuuluisaksi maisemistaan kuten naapurikylät. Maanomistajat eivät pitäneet ideasta. Niinpä kylän pellot metsittyivät. Juttu ei jäänyt siihen. Emäntä raivasi omilta sukutilansa mailta vanhoja peltoja. Metsänomistajien sukulaiset olisivat halunneet että emäntä metsittää omatkin peltonsa. Nyt he eivät tykkää siitä että meille raivataan vaan lisää peltoa. Emännällä on enemmän metsää ja peltoja kuin lähialueen metsänomistajilla.. Vaikka he eivät edes asu kylällä. Nyt emäntä on ihmeissään, että miksi jotkut tahtovat puuttua emännän asioihin kun samat ihmiset eivät halunneet että emäntä puuttuu heidän asioihin. Tämä ei ole demokraattista. Rruffhh!