Kelejä riittää

17.01.2016 18:16

Nyt on ollut viikon verran kovia pakkasia. Tällaiset ovat harvinaisia ainakin minun koiranmuistini mukaan. Mikäs tässä on sisällä köllötellessä. Minulla on nyt uusi, hieno silkinhimmeä karvoitus. Se on hieman viileä näillä keleillä. Itse en saanut turkkiani valita. Perin sen vanhemmiltani. No, sanotaanhan ettei ole koiraa karvoihin katsominen!

Kävimme tarkistamassa, että uudessa koirankopissa kaikki on kohdallaan. Olihan siellä, kunnes minä tulin ja juoksin joka huoneessa matot ryttyyn. Se on hauskaa, kun juoksee niin että kynnet riveävät ja matot luistavat vauhdilla tassujen alta! Emäntä suunnittelee koirankoppiin kevätsisustusta.

Emäntä on tehnyt viikon suursiivousta. Sukulaisia tulossa käymään ja koko asunto olisi raivattava edustuskelpoiseksi. Siinä sitä on työtä kunhan järjestät yläkerran, asumakerroksen ja kellarin. Huf, wuf! Emäntä lukee ja ompelee paljon. Kankaita ja lehtiä on kertynyt. Kankaille olisi ostettava säilytyskaappi. Lehdet olisi luettava ja vietävä paperinkeräykseen. Kellari olisi remontoitava.

Kotvan aikaa hän aina siivoaa. Sitten väsähtää ja menee ettonelle. Minä saan tulla viereen. Tunnin köllöttelyn jälkeen sitä taas jaksetaan!