Kunnanjohtajan vierailu

24.07.2017 23:26

Emäntä meni yhtenä päivänä ihan kipsiin! Minäkin vaistosin, että nyt on jotain erikoista tekeillä. Kunnanjohtaja kävi meillä päiväkahvilla! Emäntä oli aikonut kutsua hänet vierailulle kyläämme jo pari vuotta sitten, mutta ujona maalaisihmisenä ei ollut rohjennut. Sitten hän harmitteli, kun joku toinen kylä oli kutsunut kunnanjohtajan vierailemaan.

Kunnanjohtaja on arvovaltainen henkilö ja emäntä selvitti hänelle kylänsä päivänpolttavia asioita. Johtaja lahjoitti paksun, arvokkaan historiakirjan emännän kesäkahvilaan. Juotuaan kahvit, kunnanjohtaja kävi vielä tutustumassa aittagalleriaan ja kotimuseoon. Kunnanjohtajan vielä vieraillessa, tuli paikallislehden päätoimittaja perheineen vierailulle. Heitä emäntä ei niin kovasti ujostellut kuin kunnanjohtajaa.

Loppupäivän emäntä oli aivan täpinöissään. Hän kertoi arvovaltaisesta vieraastaan Facebookissa ja soitteli tutuilleen. Kyllähän tuollainen lisää kylän julkisuutta kun kunnanjohtaja käy tutustumassa paikkaan.

 

 

Yhteystiedot

Mustin Päiväkirjasta ylapihantila@gmail.com