Lapsuusmuistoja

Syntymäkotini sijaitsee Saramon ja Ylikylän rajalla. Olen nelipentuisen perheen ns. alfayksilö. Minut haettiin pienenä uuteen kotiini. Minua itketti ero sisaruksistani. Kolli tuli haistelemaan minua. Kiinnostuin, että mikä se tämä tapaus on. Kolli säikähti ja pakeni yläkerran portaikkoon, vaikka olin kattia pienempi.

Emäntä yritti syöttää minulle koiranmuroja, kaurapuuroa ja kuoriperunoita. Uiih! En saattanut koskeakaan moisiin. Olin tottunut koirien purkkiruokiin, enkä mihinkään kasvispöperöön. Emäntä oli kummissaan. Uudessa kotipaikassani oli kuulemma ollut aiemminkin koiranpentuja ja ne olivat kuulemma kilvan syöneet perunapöperöä. Huih!

Olin pienenä söpön näköinen. No, ei ole valittamista ulkonäköni suhteen nytkään: kiiltomustaturkkinen ja lihaksikas yksilö. Pentuna minulla oli isot luppakorvat, jotka läpsähtelivät sivuilla juoksuni tahtiin. Emännästä se oli lystikkään näköistä. Kasvettuani muu runkoni kasvoi, mutta korvat eivät. Nyt ne ovat, sanoisinko, keskikokoiset, rennosti sivuilla repsottavat. Kun valpastun, nousevat korvani pystyyn, kuten pystykorvilla.

Kotiväkeni seurasi, tuleeko minulle samanlainen häntä aikuisena kuin suomenajokoirilla. Tykkäsin ajaa häntääni takaa ja yrittää purra sitä. Joskus innostun siitä vieläkin. Mikä lie viuhake perässäni? Suuremmaksi tultuani häntä alkoi kaartua kierteelle. Kotiväkeni iloksi minusta tuli kippurahäntäinen.

Aivan pienenä en tehnyt muuta kuin söin ja nukuin. Tietenkin tutkin paikkoja. Välistä saatoin nukahtaa kesken tutkimusretken. Kerran menin kotitaloni sillan alle ja nukahdin sinne. Katti tuli haistelemaan, että kukas se täällä tuhisee. Heräsin, kömmin ulos ja päätin jatkaa tutkimuksia toisella reissulla.