Musti sumussa

09.10.2017 23:40

Aurinkoisten päivien jälkeen tuli sumua, joka kesti pitkään. Emännät kiukuttelivat, kun televisiossakaan ei kuva näkynyt. Harmaa usva teki maisemista satumaisen näköisiä ja emäntä ramppasi taas valokuvaamassa. Hän sanoi, että nyt täytyy kuvata värienergiaa talven varalle.

Kun tulee talvi, on puoli vuotta pelkkää lunta ja jäätä. Luonto on kokonaan harmaanvalkoinen. Meikäkoirulikaan ei haista kuonoonsa lumen alla liikkuvia. Emäntä tykkää enemmän syksystä, keväästä ja kesästä. Talvellakin on kaunista, jos on pikkupakkanen ja kuuraa puissa, sanoo emäntä. Nyt on ollut niin lauhoja talvia, ettei kuuraa ole kuin muutamina päivinä.

Ei niistä pakkasista ole väliksi! Meidän koti on jo vanha ja vähän hatara. Pakkasilla emäntä joutuisi lämmittämään kaksi kertaa päivässä. Kylmillä ilmoilla hän kantaa kaikki lämpöpatterit pirttiin ja kääntää säätönupit kaakkoon.

Yhteystiedot

Mustin Päiväkirjasta ylapihantila@gmail.com