Mustin poismeno

Perjantaina 13.4.2018 minulla oli kuulemma 11-vuotissyntymäpäivä. En jaksanut oikein juhlia. Emäntä kantoi minut koirankuljettimeen ja lähdettiin ajamaan. Nurmeksessa parkkeerattiin taas eläinlääkärin pihaan. Emäntä selvitti lääkärille, että minä tarvitsen apua. Eläinlääkäri sanoi, että meidän on odotettava, kun hänelle tuli kiireellinen poikimahalvaus hoidettavaksi. Emäntä hyppäsi uudestaan koirankuljettimeen ja niin me ajoimme Juukaan tapaamaan sikäläistä koiratohtoria. Hänkään ei ollut paikalla. 

Ajoimme takaisin Nurmekseen. Eläinlääkäri tuli ja emäntä katsoi minut sylissään vastaanotolle. Lääkäri mittasi verensokerini, joka oli edelleen hyvin korkealla. Lääkäri sanoi, että en ehkä selviä tästä. Sain nesteytysliuoksia suoneen ja jotain lääkettä, ettei minua oksettaisi niin kovasti. Emäntä maksoi lääkärin laskun, kantoi minutckoirankuljettimeen ja sitten ajoimme takaisin kotiin. Minulla oli paha olla ja minua hengästytti. Kevätaurinko paistoi kuistiin, jossa lepäsin emännän tuomalla patjalla. 

Illalla emäntä kantoi minut kuistista pirttiin, ettei minun tarvitse olla yksin. Se kolli tuli katsomaan, että mikä minua vaivaa. Minulle ei maistunut ruoka eikä vesikään. Minua hengästytti kovasti ja minä läähätin. Emäntä silitteli minua. Häntä itketti. Iltakahdeksalta emäntä antoi minulle vuorokauden toisen insuliinipistoksen. Oloni ei helpottanut yhtään. Vointini huononi vain. Emäntä tuli viereeni lattialle nukkumaan, mutta hänkään ei saanut nukuttua. 

Yöllä aloin koristella ja menetin tajuntani. Hetken kuluttua irtauduin tästä maailmasta. Kaikki kipu ja ahdistus oli poissa. Minä leijailin irti kivulloisesta, kärsineestä koiran ruumiistani ja seurasin, kuinka emäntä itki ja hyväili turkkiani. Hänellä oli suunnaton suru ja ikävä. Emäntä peitteli ruumiini päiväpeittoon, jonka päällä olin nukahtanut ikiuneen, vei minut takakuistille ja katkaisi peiton päälle vasta-avautuneen kiinanruusun kukan.