Myyräjahti

15.02.2016 20:08

Ilmat lämpenivät taas plusasteisiin. Vettä sataa tihuuttaa. Se tietää lumien hupenemista. Sekä sitä, että karvaiset veitikkamme, myyrät, lähtevät liikenteeseen. Päivisin jahtaan näitä pikkuotuksia pitkin peltoja. Pettämätön kirsuni ja tarkat reppakorvani paikantavat paksunkin lumikerroksen alta saaliin. Riista on valitettavasti niin etevää piiloutumaan, että saaliin nappaaminen käy työstä.

Emäntä auttaa minua tässä puuhassa. Hän hermostui, kun kellarin perunavarasto alkoi muuttua perunankuorivarastoksi. Minä en pottuja huoli syödä. Se hyvä puoli asiassa oli, että emäntäkin päätti ryhtyä myyräjahtiin. Hän viritteli sellaisia räpsähtäviä laitteita eri puolille asuntoamme. Uudessa koirankopissakin sellainen on. Minua on ankarasti kielletty koskemasta kojeeseen. Miksiköhän?

Kuistissa kävi linnunsiemensäkkiä verottamassa eräs sitkeä tapaus. Minä yritin sitä jahdata vaikka kuinka. Aina otus ehti livahtamaan seinänrakoon. Emännän virittämään vehkeeseenkään myyrä ei jäänyt. Kolli kyttäsi otusta yhden päivän - huonolla menestyksellä. 

Eräänä iltana onnistuin motittamaan saaliin kuistin nurkkaan. Emäntä tuli apuun. Melkein koko rakennus tärähteli, kun revin koko voimallani nurkkaa. Wuf! Nyt minä sinut nappaan! Wuf, wuf! Myyrän onnistui livahtamaan käpälieni välistä pakastimen alle. Uiih! Voi harmi! Jäin vaanimaan saalista. Pakastimen alta myyrä vilisti kohti seinänrakoa. En ehtinyt nuuskaistakaan, kun emäntä nappasi pakenevan myyrän hyppysiinsä ja ojensi saaliin minulle!

Sinäkö saalistat minulle?  Olin enemmän kuin hämmästynyt. Eihän tässä pitänyt näin käydä. Minä olen etevä myyränmetsästyskoira. Minä metsästän, ei emäntä. Nautin todistusaineiston nopeasti pois näkyvistä, ettei kukaan vain näkisi emännän metsästäneen minulle.