Nuoruusmuistoja

18.03.2016 14:24

Vartuttuani etsin koko ajan tekemistä hampailleni. Jyrsin tuolien jalat uuteen kuosiin. "Iltasadun aikaan" ryömin emännän sängyn alle ja silppusin hänen lehtileikelaatikkonsa. Pahvi rouskahteli mukavasti hampaissa. Emäntä sanoi, että hänen sänkynsä alla asuu iso, musta rotta! Emäntä ei oikein pitänyt siitäkään, kun revin hänen hameensa. Kerran maistelin saunareissulta palaavan emännän varpaita. Ne haisivat mielenkiintoiselta ja olivat jännittävän näköiset.

Opin syömään herkkuni maksalaatikon lisäksi koiranmuroja. Kasvavalla koirulilla riitti virtaa. Sitten keksimme emännän kanssa ryhtyä lenkkeilemään. Kesäaikaanhan en saa olla irti, etten hätyytä pupujusseja tms. Minä ulkoilutin emäntää todella ahkerasti. Aina ruokailuni jälkeen lähdimme happihyppelylle. Lenkkeilytin emäntääni monta kertaa päivässä, satoi tai paistoi, niin, että naapuritkin ihmettelivät intoamme.

Olin sisarusparveni ykkönen, siis alfa. Pyrkimyksenämme on kohota arvoasteikolla ylemmäs. Toteutan pyrkimystäni hyppimällä emäntääni vasten. Kerran kuorma-auto toi meille polttopuita. Hyppäsin emäntääni vasten ja pudotin tämän päällyshousut nilkkoihin kuljettajan edessä. Jostain syystä emäntä ei pitänyt tempauksestani, vaikka sain selvästi osoitettua, kuka meillä on pomo!

Minulla on kaksoisolento naapurikylällä Saramolla. Tästä seuraa joskus sekaannuksia. Kerran soitettiin, että tulla hakemaan koiranne kotiin. Se kun koikkelehtii Saramon tienristeyksessä. Kotiväkeni vastasi minun olevan kiinni. Niinhän minä silloinkin istua napotin liean päässä odottamassa uusia seikkailuja.

Yhteystiedot

Mustin Päiväkirjasta ylapihantila@gmail.com