Pääsiäinen on tulossa

27.03.2018 23:03

Meidän uudessa koirankopissa on ensi viikonloppuna pääsiäismyyjäiset. Emäntä on siivonnut ja tilannut ompelutarvikkeita, värjännyt kananmunia ja päivittänyt Instagrammia. Hän osti kaupasta maitorahkaa, hiivaa ym. leivonta-aineita. Myyjäisvalmisteluihin tuli pieni takapakki, kun vanha emäntä päättikin yhtenä aamuna herätä jo varhain aamuyöstä. Eihän siinä sitten kukaan oikein sen jälkeen saanut nukuttua. Niinpä yksi työpäivä meni rokulissa levätessä yön valvomisesta.

Tänään emäntä lapioi polut kotimuseolle ja aittagalleriaan sekä ulkovessaan. Minä odotin, että polut oli lapioitu. Sitten minä menin valmista polkua pitkin tarkistamaan, että kaikki on aitoissa kohdallaan. Ulkovessaa en tarkistanut. "Me olemme ekologisia ja meillä on ekovessa!" sanoo emäntä.

Lunta on tosi paljon. Meikäkoiruus ei lähde upottaviin kinoksiin kahlaamaan. Päivisinkin on vielä pakkasta. Se kolli harjoittelee jo ulkoilemista pitkän talvikauden jälkeen. Se pistäytyy lintulaudan alla vahtimassa pikkulintuja. Silloin laudalla ei näy kävijöitä.

 

Yhteystiedot

Mustin Päiväkirjasta ylapihantila@gmail.com