Rankka reissu

Viime maanantaina oli aurinkoinen pakkaspäivä. Minä ja emäntä päätimme lähteä kuvausreissulle. Emäntä otti kissankuljettimen (lue potkukelkan, se kolli istuu joskus kyydissä) ja niin lähdettiin. Minä olin vallan innoissani. Emäntä pysyi alkumatkan aivan kintereilläni, koska oli alamäkeä.

Sitten tulimme purorotkoon. Tutkin sillanalusen jäljet. Alkoi vastamäki. Rotkossa oli kylmempää kuin ylhäällä. Emäntää hengästytti ja minä läähätin. Vauhtimme hiipui. Myllypuron rinteen taimmainen rinne on todella jyrkkä. Aikamme noustuamme ja läähätettyämme reitti alkoi loiveta.

Koulunkylällä joku oli ajellut moottorikelkalla. Minä pinkaisin tutkimaan, minne ajoura johtaa. En viitsi kahlata umpihangessa, mukavampi juoksennella teitä ja uria pitkin. Kelkkaura jatkui kauas. Emäntä ei seurannut mukanani, vaan käveli tietä pitkin. Hetken kuluttua kuulin emännän huhuilevan minua. Päätin palata takaisin tielle emännän luokse.

Läksimme kotiinpäin. Emäntä otti väliltä valokuvia. Käpälissäni tuntui yhtäkkinen pitkä vaellus, pakkastakin oli jonkin verran. Tulimme kotiin. Emännällä jäi kuvausreissu kesken, kun kamerasta loppuivat paristot. Hetkisen kuluttua lähdimme vielä uudelle reissulle. Aurinko teki jo laskuaan.

Kävimme samalla suunnalla uudestaan, mutta emme menneet enää yhtä kauas. Poikkesimme matkapuhelinmastolla, josta metsää on hakattu. Emännän mielestä siinä on kauniit maisemat. Hän otti auringonlaskusta kuvia ja huokaili ihastuksesta. Emäntä ei niin piittaa metsästä. Sitähän täällä on aika paljon.

Kotiin palattuamme minulla oli tassuparat aivan väsy! Sitten kyläpäällikkö tuli tuomaan joitain papereita emännälle ensi kesää varten. Kyläpäällikkökin huomasi, että tassuteltu oltiin aivan tosissaan. Emäntä aikoo kesällä touhuta taas siinä uudessa koirankopissa. Minä en kyllä muuta sinne, se on vissi se!

Seuraavana päivänä tassuni olivat onneksi taas kunnossa!