Uintireissu

Emäntä päätti lähteä valokuvaamaan läheistä Sivakkajärveä. Minä ehätin mukaan. Kuljimme kukkaniityn poikki. Sitten tuli synkkä metsä. Tarkoilla koiranvaistoillani aavistin, että lähistöllä liikuskeli jokin iso eläin. Jättäydyin emännän lähistölle. Yleensä kuljen hyvän matkaa edellä.

Täällä on varmasti jokin kolmas... Häntäni valui melkein koipien väliin. Niskavillani pörhistyivät. Emäntääkin alkoi jännittää. Hän ryhtyi lauleskelemaan kulkiessamme jyrkkää rinnettä alaspäin. Tilanne meni ohi jatkaessamme matkaa.

Saavuimme järven rantaan. Oli tuulinen päivä. Vesi lainehti. Emäntä moitti, ettei saa hyvää kuvaa, kun järven pinta ei ole tyyni. Minä tutkin rantaviivaa. Sitten pulahdin uimaan. Sekös emäntää nauratti. Hän sanoi, että olen aivan kuin uitettu koira! Emäntäkin kokeili vettä ja moitti sitä kylmäksi.

Wuf, wwuff! Minua ei kylmä vesi haitannut lainkaan. Olenhan harrastanut avantouintiakin. Nuorena koiranalkuna särjin metsäojan pinnasta jääriitteen ja eikun uimaan!

Kotvan kuluttua oli aika lähteä kotitanhuville. Nyt oli jyrkkä vastamäki. Minäkin aloin läähättämään. Emäntä pitää minua jatkuvasti kiinni ja hän on laiska ulkoiluttaja. Emäntä pysähtyi välillä lepäämään.  Sitähän minä olen aiemminkin todennut: mikseivät ihmisetkin kulje nelivedolla kuten me koirulit?

Jälkeenpäin emännälle oli kerrottu, että olimme kävelleet karhujen vakikulkureitin poikki. Ilmankos aavistin, että lähistöllä oli jokin muu meidän lisäksi.