Umpihankiseikkailu

20.12.2016 12:49

Emännälle tulee talvisin jokin ihmeellinen hinku kaataa metsästä kuusia ja raahata niitä pihallemme! En voi käsittää, mitä niillä tehdään. Ne ovat piikikkäitä, niitä ei voi syödä ja ne haisevat pihkalle. Wwuff!

Lunta oli jo tullut reippaasti ja emäntä lähti päättäväisesti kahlaamaan umpihankeen. Minä rämmin vanavedessä. Kun emäntä huomasi minut, hän olisi antanut tietä, että pääsen edelle.

Minä olen sen verran omanarvontuntoinen koirayksilö, etten ohita toisten tallaamia polkuja pitkin. Niinpä ohitin emännän umpihangen kautta arvokkaasti raivaten omaa polkuani.

Taimikolle saavuttuamme pysähdyimme ja emäntä alkoi tutkailla puita. Minä puolestani menin tutkailemaan lähistön jälkiä. Emäntä karisteli lunta puiden oksilta ja katseli niitä arvioivasti.

Kaksi puuta kaadettuaan emäntä lähti tarpomaan takaisin ylämäkeen. Hän ei hihkaissut minulle lähdöstään. Emäntä oli jo puolivälissä rinnettä paluumatkalla kun saavutin hänet.

Sisälokoilun ansiosta olen hieman tukevoitunut. Tämäkös emäntää huvitti, kun kahlasin polulla vatsa lunta viistäen. Hänen mielestään olin hassun näköinen ohajtessani tasapainoani häntä peräsimenä.