Sunnuntaina naapurit toivat auton alle jääneen metson. Minä olisin tietenkin syönyt sen siltsellään. Emäntäni ei antanut, vaikka kuinka hypin ja tavoittelin saalista. (No, tietenkin olin taas kiinni, joten liikkumiseni oli rajoitettua.) Iltapäivällä talon takaa lehahti vastustamaton tuoreen riistan tuoksu. Emäntä kyni saalista. Illalla herkuttelimme koko joukolla "mehtopaistilla". Ville-kollikin yritti päästä osille - ja pääsikin, vaikka minun mielestäni kaikki herkut kuuluvat yksinomaan minulle, sillä olenhan koira enkä mikään kissanrääpäle!
Maanantaina emäntä lähti metsään ilman minua. Uikutin ja vinguin vaikka kuinka, että olisin päässyt mukaan. Ei auttanut! Tunnin kuluttua hän tuli takaisin raahaten sammalelta tuoksuvaa säkkiä. Hän puhui jostain seinäsammalesta. En ymmärrä! Nuo ihmiset ovat joskus ihan kummallisia. Miksi sammalta pitää raahata mukanaan, kun voi mennä metsään ja juoksennella pehmeällä alustalla. EN KÄSITÄ!
Iltapäivä kuluikin hauskasti. Minut päästettiin vähän jaloittelemaan ja reviirilleni tulikin tuttava ajokoira. Ei haittaa, vaikka se on tyttö, sillä olemme tunteneet toisemme pennusta lähtien. Oli tosi nastaa juosta pitkin peltoja kaverin kanssa. Koiran isäntä yritti ottaa kaveriani kiinni, mutta meidän mielestä oli hauskempaa leikkiä.
