Artikkelien arkisto
07.02.2018 21:52
Minä haukahdin emännälle siihen malliin, että fanini odottavat jo uutta päivitystä blogiini. No, emäntä sanoi, että älä hauku koko yötä. Lyhyt juttu riittää. Kerrotaan sitten enemmän, kun on aikaa.
Emännällä on joku kyläkirjaprojekti meneillään. Hänen tuttavansa kirjoittavat omilla tahoillaan ja...
28.01.2018 09:55
Emäntä on alkuvuodesta kulkenut joissain kokouksissa. Nyt kun kelit ovat sen sallineet. Lunta meillä on kohta metri. Eli meikäläinen tasapaksu, hieman pyöreähköön kuntoon päätynyt koiruli ei kehtaa koko aikaa tarpoa kinoksissa. Jatkuvista lumisateista johtuen emäntäkään ei ole paljoa ajellut...
21.01.2018 10:38
Emäntä on pakertanut viime ajat jonkin kirjaprojektin kimpussa. Hän sanoo, että kesällä ei ehdi, kun on se uusi koirankoppi, josta täytyy yrittää saada rahoja takaisin. Emäntä sanoo, että tuommoisen olisi saanut puolta helvemmalla tehtyä, mutta työmiehet sattuivat olemaan ovelia ja ilmoittivat...
14.01.2018 10:08
Emäntä harrastaa muitten harrastusten lisäksi lintujen talviruokintaa. (Koskahan hän tekisi oikeata työtä? Esimerkiksi jahtaisi myyriä tai jäniksiä, että saisimme pötyä kuppiin? Kysynpähän vaan!) Lintulaudoilla käy monenlaista siivekästä: hömötiaisia, sinitiaisia, talitiaisia, punatulkkuja,...
09.01.2018 20:52
Me pidettiin vähän joululomaa. Siksi en ole haukahdellut päivityksiä. Joulun jälkeen emännällä oli taas jokin kumma harrastus. No, niitähän hänellä riittää! Meiltä katkesi valot pitkäksi aikaa. Keskitalvella meillä poltetaan valoja melkein läpi päivän. Joka tapauksessa emäntä varmaan katkaisi...
24.12.2017 10:36
Rruffhh! Olipa se vuosi! Minä täytin kymmenen vuotta. Seikkailimme eri paikoissa. Emäntä sai kulttuuripalkinnon. Kesä oli viileä ja sateinen, eli Mustillekaan ei tullut kuuma paksussa turkissaan. Ihmisiä kävi katsomassa uutta koirankoppiamme, minäkin sain rapsutuksia ja tutustuin uusiin...
18.12.2017 20:49
Olenhan kertonut emännän kuvausharrastuksesta, joka vie meidät välillä seikkailuihinkin. Emännällä on sellainen vehje, jota kutsutaan älypuhelimeksi. Se ei ole kovin suuri, se ei haise oikeastaan miltään, sitä ei voi syödä ja emäntä varjelee sitä kosteudelta, putoamiselta ym.
Siitä kuuluu joskus...
11.12.2017 21:06
Rrouff! Meidän uudessa koirankopissa on suuret joulumyyjäiset ensi sunnuntaina. Hauska päivämäärä: 17.12.17. Emäntä aikoo leipoa sinne karjalanpiirakoita, kakkuja ja pullaa. Toivottavasti hän ehtii muutaman havukranssinkin väkertää. Kävimme hakemassa niitä tarvikkeita lumikinoksen takaa. Nyt on...
11.12.2017 20:35
Alkutalvi on kotitilallani juhla-aikaa. On myyjäisiä, isänpäivää, itsenäisyyspäivää ja vaikka mitä. Nyt oli itsenäisyyspäivän vietto tavallistakin juhlavampaa. Suomi täytti sata vuotta. Se on iso määrä vuosia näin koiran näkövinkkelistä katsottuna.
Sattui olemaan vaihteeksi tuuleton ja sateeton...
02.12.2017 09:34
Talvi on tullut Sivakkaan! Lunta on 30 cm eli meikäkoira joutuu kummasti kahlaamaan, mikäli aikoo myyräjahtiin lähteä. Eipä mitään, kevyesti se tassu nousee hangessakin. Taitaa olla huono myyrävuosi, kun kellarissakaan niitä ei ole näkynyt.
Emännällä on uudessa koirankopissa ensi sunnuntaina joku...
Kohteet: 181 - 190 / 318
Yhteystiedot
Mustin Päiväkirjasta
ylapihantila@gmail.com