Kuten Facebookin seuraajat tietänevätkin, emäntä hankki minulle uuden kiusankappaleen. Ei riitä, että hän kiinnittää minut taluttimeen kaulapannastani. Nyt emäntä kiepauttaa jonkin ihme hihnan ympärilleni. Se ei kurista kaulaani, kun vedän, mutta outo se on.

Ensin oli väljemmän mallinen vehje. Yritin juosta karkuun, mutta emäntä otti minut kiinni ja pujotti ylleni sen omituisen hökötyksen. Sitten hän vielä kuvasi minua johonkin nettisivustoon. Kyllä oli tällä koirulilla nolo olo!

Tänään me sitten lenkkeiltiin. Emäntä otti esille sen omituisen vehkeen ja alkoi pujottaa sitä ylleni. Ei kiitos! Mieluummin se tuttu kaulapantayhdistelmä. Pinkaisin pakoon. Kolli katsoi menoani uuden koirankopin seinustalta. Miksei kollia laiteta valjaisiin, miksi minä joudun aina kulkemaan kytkettynä?

Emäntä sai houkuteltua minut antautumaan herkullisilla korvapuustin palasilla. Niitä mutustellessani jouduin kiikkiin ja minulle pujotettiin ne oudot härpäkkeet ympärilleni. Emäntä kehui, että kaikilla hänen tuntemillaan hienoilla koiruleilla on samanlaiset. Yksi karvaturri tosiaan kävi meillä ja hänen ympärilleen oli kieputettu jotain hihnaa.

Minusta on tullut kiltti koira. En yleensä tykkää olla kiinni liekassa. Mutta silloin kun näen talutushihnan, innostun. Se tietää seikkailua! Emäntä aloitti kuntokampanjan ja ottaa minut mukaan reissuilleen.

Nyt kun ei ole lunta eikä korkeaa heinikkoa, liikumme laajoilla alueilla. Seikkailu alkaa sillä, että emäntä ottaa esille flexini tai lyhyen taluttimeni. Silloin en meinaa pysyä nahoissani. Hypin ja vingun ja teen kaikki temput. Sitten antaudun kiltisti kiinni.

Välillä vedän niin kovaa, että emäntä parkuu perässäni ja yrittää jarrutella vauhtiani. Olen huomannut, että vastustuksestaan huolimatta emäntäkin pitää vauhdikkaista lenkeistämme.

Emäntä on pakastanut marjasaalistaan. Kummallisia otuksia nuo kaksijalkaiset, kun pitää hankkia kaikenmaailman pelit ja vehkeet ravinnonkin säilömiseen. He ovat kertakaikkiaan luonnosta vieraantuneet! Meillä "alkueläimillä" on hyvin yksinkertainen systeemi: kun tulee nälkä, metsästetään jotain syötävää. Jos jää yli, saalis haudataan maahan muhimaan.

Pakastin alkoi uhkaavasti täyttyä. Asialle oli tehtävä jotain. Emäntä päätti vajuuttaa säilöään meidän karvakorvien eduksi. Hän otti vanhentuneen kalapakkauksen ja keitti siitä maittavan sopan. Sitä tarjottiin vuoroin kollille, vuoroin minulle. Minä olisin tietenkin voinut syödä yksinkin koko keiton. Mutta kun tässä yhteiselämää vietetään, täytyy sietää välillä muitakin laumanjäseniä.

Eräs kyläläinen kuoli hiljattain. Hän kävi minuakin paapomassa, toi joskus luitakin. Oikein mukava ihminen. Hänelle pidettiin muistotilaisuus. Sisarukset kävivät emännältä kysymässä, voisiko tilaisuuden järjestää uudessa rakennuksessamme.

Emäntä suostui. Meillä oli eräs lauantai siitä johtuen vilkas. Autoja ja ihmisiä tuli ja meni. Minä koiruli sain parhaan kykyni mukaan haukkua liikkujia. Ei koskaan tiennyt, kummalta suunnalta oli seuraava ilmoitettava.

Ihmiset olivat vieraita eivätkä tulleet minua tervehtimään. He olivat pukeutuneet tummiin asuihin. Minä olisin sulautunut mustassa turkissani hyvin joukkoon!

Se päivä oli myrskyisä. Sähköt olivat kuulemma katkenneet. Ihmisille sähköt on tärkeä keksintö. Emäntä meni kysymään ihmisiltä tarvitaanko apua, kun tuli sähkökatko. Hyvin kuulemma pärjäsivät.

Tänä vuonna tältä koirulilta jäivät mustikansyönnit vähiin. Emäntä poti lensuaan juuri parhaimpaan marja-aikaan. Muutama päivä sitten emäntä sonnustautui metsäkamppeisiin pitkän pitkästä aikaa. Et usko, päiväkirjani, minun riemullani ei silloin ollut rajaa. Juoksin matot ruttuun ja poukkoilin päin seiniä.

Menimme läheiseen metsään. Minä juoksin edellä. Vainusin mustikoiden tuoksun jo etäältä ja ehätin syömään, ettei emäntä vaan tyhjentäisi parhaita apajia sankoonsa. Emäntä haravoi lähitienoota, mutta marjat olivat harvassa. Suurin osa oli pudonnut sateiden pilaannuttamina maahan.

Olin vielä nauttimassa marja-ateriaani, kun emäntä huikkasi minulle. Oli aika lähteä takaisin kotiin.

Pudotan vanhat karvapehkoni aina loppukesästä, kuten tänäkin vuonna. Emäntä ei katso hyvällä, kun villatuppojani pyörii pitkin lattioita. Emäntä koettaa niitä imuroida. Imuri pitää pahaa ääntä ja se tukkeutuu karvoistani. Siivous keskeytetään ja emäntä nyppii karvoja imurin suodattimista.

Illalla emäntä oli taas pahaenteisen näköinen. Hän hiippaili takahuoneesta hakemaan jotakin. Arvasin, että tämä ei tiedä Musti-paralle hyvää. Maastouduin varulta ruokapöydän alle. Arvasin! Kutsu kuului: -Musti, Mustii! Tule tänne! Tse, tseh! Emännällä oli jotain kädessään.

Emäntä ryömi pöydän alle minua maanitellen ja alkoi vedellä pitkin selkääni sillä hirveällä piikkivehkeellä. Silloin tätä koiraa vietiin! Menin makuuhuoneeseen sängyn alle piiloon. Yhtäkkiä alkoi tuoksua vastustamattomasti nakkimakkaralta. Minä uskaltauduin nappaamaan muutaman nakin palasen.

Hetken päästä pirtissä tuoksui vielä voimakkaammin nakilta. Tulin esiin piilostani syömään nakinpalasia. Loppujen lopuksi annoin emännän hellävaroen sukia irtavia karvojani. Mutten yhtään kauempaa kuin oli tarvis!

Emäntä oli viikon verran sairaana. Laiskotteli sängyssä päivät pitkät ja napsi joitain pillereitä. Uudessa koirankopissa olisi ollut kävijöitä, joita minä yritin haukkua parhaani mukaan. Emäntä hoippui paikalle ja sanoi tulijoille, että paikka on nyt kiinni. Outoa käytöstä! Ensin rakentaa ison rakennuksen ja sitten ajaa kävijät tiehensä. Noita kaksijalkaisia ei aina jaksa ymmärtää parhaalla koirantahdollakaan!

Meillä kävi emännän sukulaisia vierailulla. He haravoivat pihamaata, siivosivat paikkoja, keittivät ruokaa ym. Emäntä vaan söi ja makasi. Suu hänellä ainakin kävi koko ajan, ettei hän ainakaan ole kielestään kipeä.

Tänään vanhempikin emäntä tuli kotiin. Nuori emäntä jaksaa jo hääriä hänen ympärillään. Murmotin taas tiettynä kellonlyömänä ruokakuppini ääressä. Meillä koiruleilla on tarkka sisäinen ajantaju. Ihmispoloiset ovat niin erkaantuneet luonnosta, että tarvitsevat ajan seuraamiseen omat välineensä, kun omat vaistot eivät enää pelaa.

Minä aloin jo karvojani tiputtelemaan, kun emäntä vaan makaa sängyssä! Pari viikkoa sitten hänellä oli jotain kesäflunssan tapaista. Emäntä yskiä röykytti ja juoksenteli paikasta toiseen kuin päätön kana. Meillä kävi heinänniittäjä ja hänkin nauratteli emännän vauhdille.

Sitten emäntä tuli huonoon kuntoon ja taksiauto vei hänet pois moneksi päiväksi. Naapurit hoitivat ja ruokkivat minua ja kollia emännän poissaollessa. Se vanhempikin emäntä häipyi jonnekin.

Pari viikkoa sitten nuori emäntä tuotiin taksilla kotiin. Näytti aika huonokuntoiselta hoippuessaan portaat ylös ja rojahtaessaan suoraan sänkyyn makaamaan. Ei jaksanut edes kunnolla meikäläistä tervehtiä, vaikka olin odottanut päiväkausia! Kollikin oli ikävöinyt ja vahti nyt tarkasti emäntää, ettei hän taas häipyisi.

Oli kuuma päivä, kun emäntä tuli takaisin. Hän makasi sängyssä ja yski koko päivän. Minua hän ei ollut huomaavinaankaan. Postin hän kävi joskus illalla hakemassa laatikosta. Otti pakastimesta ruokaa ja lämmitti sitä itselleen. Minä tulin totuttuna kellonlyömällä vinkumaan ruokakuppini ääreen ja katsoin anovasti emäntään, joka makasi sängyllä.

Sen verran hän älysi, jotta kaatoi kuppiini muroja. On tämä koiranelämä joskus kamalaa! Entä jos ruoanantaja on niin huonossa kunnossa, ettei hokaa antaa minulle ruokaa? Mitenkäs sitten kuono pannaan?

Rruf, rruff! Naapurissa on vieraita Oulusta asti. Heillä on mukanaan se karvainen koira, joka kävi meilläkin. Josta en oikein tiedä, tykkäänkö hänestä vai enkö. Naapurista kuuluu äänekäs koirien haukunta.

Olenhan kertonut, päiväkirjani, että kyseisen naapurin narttukoiran ja minun välillä vallitsee tällä hetkellä kylmä sota -tilanne. Mikäli kohtaamme toisemme puolueettomalla maaperällä ilman kummankaan kotiväkeä, sivuuttaminen sujuu neutraalisti. Muussa tapauksessa hampaita käytetään ja karvat pöllyävät.

Nyt kyseisellä eläjällä on vieraana poikakoira. Äänistä päätellen heillä lienee välinsä selviteltävänä. Liekö naapurin koirallakin epätietoisuus siitä, tykkääkö vieraastaan vai ei...

Minulla oli noheva sulhaskandidaatti huimassa nuoruudessani. Eräs vieraamme keskeytti lemmenleikkimme raa'asti porrasharjalla. Sen jälkeen olen saanut pesimäkuumeita aina kahden kuukauden kuluttua juoksuajastani. Keväällä minulla oli viimeksi poikakoira hakusessa.

Nyt kaivan pesää, jos vaikka tulisi liuta pikku-Musteja. Mistäs sen tietää? Emäntä ei tykkää, kun revin hänen pitsistä päiväpeitettään. Sitten käänsin perennapenkistä kuunliljat ylös. Kivijalkaakin yritin purkaa.

Välillä menen möyrimään asuinrakennuksemme sillan alle ja tulen esiin olkisilpussa, yltäpäältä pölyisenä. Kellariinkin yritän mennä. Sekös minua harmittaa, kun emäntä on asetellut joitain varastolaatikoita portaikkoon, etten pääse alas pesäntekoon.