Wuf, wuf! Minä olen nyt yhdeksän vee. Pari viikkoa sitten emäntä herätti minut onnittelulaululla. No, minä olen vaatimaton koiruli, enkä halua turhanpäiväistä huomiota osakseni. Minä herätän itse huomiota silloin kun niin haluan! Juhlapäiväni sujui matalalla profiililla. Emäntä kävi kauppareissulla, mutta unohti ostaa synttäriherkkuani maksalaatikkoa. Sain korvikkeena koirankastiketta. Emäntä antoi osan kastikkeesta kollille, mikä oli minusta tarpeetonta. Olisin kyllä jaksanut itse syödä koko annoksen.

Seuraavana päivänä oli emännällä syntymäpäivät. Vieraita kävi ja minullekin tarjottiin täytekakkua. Mukavia nämä merkkipäivät.

Lenkkeilemme emännän kanssa lähiympäristössä. Sulavan lumen alta paljastuu mielenkiintoisia hajuja. Emäntä ei oikein meinaa pysyä vauhdissani mukana. Toisinaan hän ei malttaisi odottaa, että saisin tutkittua mielenkiintoisen kohteen tarkasti.

Flexitalutin on hankala. Minä kun pujottelen puiden ja risukoiden välistä, emäntä rymyää perässä ja yrittää selvittää takertunutta talutinta. Miksi hän oikeastaan haluaa rämpiä mukanani? Minä olen paljon ketterämpi liikkumaan neljällä käpälälläni kuin hoippuva emäntä kahdella.

Myyrien talviset aikaansaannokset alkavat paljastua. Minähän en niitä pääse liekasta pyydystämään, mutta kolli oikein mässäilee myyräpaisteillaan. Se ei edes kehtaa syödä kaikkia myyriä loppuun asti, vaan nauttii parhaat palat. Iltalenkillä minä onnistuin nappaamaan erään myyrän suoraan piilostaan. Sen lisäksi napsin useita kollin pyydystämiä myyränraatoja lenkkipolkumme varrelta.

Rakas Päiväkirjani! Kuten olen jo aiemmin maininnut, ulkoilutan emäntääni upeassa kevätsäässä. Se tapahtuu siten, että minä annan emännän kiinnittää flexitaluttimen kaulapantaani ja sitten mennään. Minä kiskon emäntää minkä jaksan ja emäntä yrittää roikkua perässäni miten parhaiten taitaa.

Meillä on mahtavat ulkoilumaastot. On peltoa, metsää, soratietä, lumihankea jne. Sulavan lumen alta paljastuu houkuttelevia tuoksuja tarkkaan kuonooni. Eilen kävimme katsomassa Myllypuroa. Vesi virtasi jo voimakkaana. Tulomatkalla on noropaikka ja menin tutkimaan sitä sohjon reunalta.

Pulahdin hyiseen veteen, kahlasin ja nousin takaisin kuivalle maalle. Ravistelin itseni kuivaksi. Emäntää nauratti. Hän sanoi, että nyt olen heittänyt talviturkin pois!

Kevät etenee hyvää vauhtia. Tiet sulivat pääsiäisenä. Minä ja kolli kannamme tassuissamme kuraa lattioille. Emäntä luutuaa jälkiämme. Minä aloin "tiputtelemaan", kuten kunnon tyttökoirien kuuluukin. Emäntä ei pidä tästä ja laittoi minut kotiarestiin. En pääse yhtään juoksentelemaan ja tutkimaan jälkiä itsenäisesti. Koko ajan olen silmälläpidon alaisena.

Minä ulkoilutan emäntääni flexitaluttimessa. Mutta hän on armottoman hidas. Kuin kivirekeä yrittäisi vetää. Lenkkeillessämme oli vielä kantava hanki. Minä kipaisin hangelle emännän puuskuttaessa perässäni. Juoksentelin pitkin hangen pintaa ja nautin! Emäntää ei hanki kantanutkaan, vaan häntä upotti joka askeleella. Täytyi vähän väliä pysähtyä odottamaan perässätulijaa.

Keväisin tiettyyn aikaan emäntä alkaa käyttäytyä kummallisesti. Hän rämpii pitkin lumihankia ja kerää risuja. Sitten hän aamuvarhaisella ripsii minut ja kollinkin niillä risuilla. Samalla hän hokee jonkin loitsun. Emäntä sanoo, että ennenvanhaan näin tehtiin karjalle, mutta kun meillä ei ole lehmiä, hän virpoo meidät kotieläimet. Outo tapa!

Tänä keväänä meille tuli joku porukka, jossa oli lapsia. Minä pidän kovasti lapsista. He ovat leikkisiä ja heidän kanssa on kiva kisata. Lasten mukana oli tyttökoira! Minä en pidä, että minun alueelleni tulee muita naaraita. Jokainen vieras naaraskoira on potentiaalinen kilpailija reviirilläni.

Lapset tulivat virpomaan kotiväkeni samanlaisilla, mutta koristetuilla risuilla, kuin millä emäntäni ripsii minut ja kissan. Lapset antoivat koristetut oksat meille ja emäntä kiitteli tyytyväisenä ja antoi lapsille koriin joitain herkkuja. Minä ja vieras naaraskoira mittailimme toisiamme jäätävin katsein. Minun alueelleni ei kilpailijoilla ole asiaa!

Vartuttuani etsin koko ajan tekemistä hampailleni. Jyrsin tuolien jalat uuteen kuosiin. "Iltasadun aikaan" ryömin emännän sängyn alle ja silppusin hänen lehtileikelaatikkonsa. Pahvi rouskahteli mukavasti hampaissa. Emäntä sanoi, että hänen sänkynsä alla asuu iso, musta rotta! Emäntä ei oikein pitänyt siitäkään, kun revin hänen hameensa. Kerran maistelin saunareissulta palaavan emännän varpaita. Ne haisivat mielenkiintoiselta ja olivat jännittävän näköiset.

Opin syömään herkkuni maksalaatikon lisäksi koiranmuroja. Kasvavalla koirulilla riitti virtaa. Sitten keksimme emännän kanssa ryhtyä lenkkeilemään. Kesäaikaanhan en saa olla irti, etten hätyytä pupujusseja tms. Minä ulkoilutin emäntää todella ahkerasti. Aina ruokailuni jälkeen lähdimme happihyppelylle. Lenkkeilytin emäntääni monta kertaa päivässä, satoi tai paistoi, niin, että naapuritkin ihmettelivät intoamme.

Olin sisarusparveni ykkönen, siis alfa. Pyrkimyksenämme on kohota arvoasteikolla ylemmäs. Toteutan pyrkimystäni hyppimällä emäntääni vasten. Kerran kuorma-auto toi meille polttopuita. Hyppäsin emäntääni vasten ja pudotin tämän päällyshousut nilkkoihin kuljettajan edessä. Jostain syystä emäntä ei pitänyt tempauksestani, vaikka sain selvästi osoitettua, kuka meillä on pomo!

Minulla on kaksoisolento naapurikylällä Saramolla. Tästä seuraa joskus sekaannuksia. Kerran soitettiin, että tulla hakemaan koiranne kotiin. Se kun koikkelehtii Saramon tienristeyksessä. Kotiväkeni vastasi minun olevan kiinni. Niinhän minä silloinkin istua napotin liean päässä odottamassa uusia seikkailuja.

Syntymäkotini sijaitsee Saramon ja Ylikylän rajalla. Olen nelipentuisen perheen ns. alfayksilö. Minut haettiin pienenä uuteen kotiini. Minua itketti ero sisaruksistani. Kolli tuli haistelemaan minua. Kiinnostuin, että mikä se tämä tapaus on. Kolli säikähti ja pakeni yläkerran portaikkoon, vaikka olin kattia pienempi.

Emäntä yritti syöttää minulle koiranmuroja, kaurapuuroa ja kuoriperunoita. Uiih! En saattanut koskeakaan moisiin. Olin tottunut koirien purkkiruokiin, enkä mihinkään kasvispöperöön. Emäntä oli kummissaan. Uudessa kotipaikassani oli kuulemma ollut aiemminkin koiranpentuja ja ne olivat kuulemma kilvan syöneet perunapöperöä. Huih!

Olin pienenä söpön näköinen. No, ei ole valittamista ulkonäköni suhteen nytkään: kiiltomustaturkkinen ja lihaksikas yksilö. Pentuna minulla oli isot luppakorvat, jotka läpsähtelivät sivuilla juoksuni tahtiin. Emännästä se oli lystikkään näköistä. Kasvettuani muu runkoni kasvoi, mutta korvat eivät. Nyt ne ovat, sanoisinko, keskikokoiset, rennosti sivuilla repsottavat. Kun valpastun, nousevat korvani pystyyn, kuten pystykorvilla.

Kotiväkeni seurasi, tuleeko minulle samanlainen häntä aikuisena kuin suomenajokoirilla. Tykkäsin ajaa häntääni takaa ja yrittää purra sitä. Joskus innostun siitä vieläkin. Mikä lie viuhake perässäni? Suuremmaksi tultuani häntä alkoi kaartua kierteelle. Kotiväkeni iloksi minusta tuli kippurahäntäinen.

Aivan pienenä en tehnyt muuta kuin söin ja nukuin. Tietenkin tutkin paikkoja. Välistä saatoin nukahtaa kesken tutkimusretken. Kerran menin kotitaloni sillan alle ja nukahdin sinne. Katti tuli haistelemaan, että kukas se täällä tuhisee. Heräsin, kömmin ulos ja päätin jatkaa tutkimuksia toisella reissulla.

Emäntä päätti käydä kuvausretkellä kesäisellä uimapaikallani. Talvisaikaan joki on jäässä, mutta ympäristöstä tarttuu usein mielenkiintoisia hajujälkiä kuonooni. Päätimme ajaa kuvauspaikalle koirankuljettimella (lue: autolla). Alkumatka sujui letkeästi. Puolivälissä taivalta auratun tien osuus päättyi, mutta hurjapäinen kuskini päätti kokeilla ajaa puoliumpinaista raidetta pitkin.

Meno muuttui huteranoloiseksi. Koirankuljetin tapasi kiemurrella edetessämme. Tunsin emännän adrenaliinitason kohonneen. Tällaisissa asioissa meillä koirakansalla on erinomaiset hoksottimet. Pääsimme kuitenkin perille. Eikun ulos koirankuljettimesta tutkimaan maastoa!

Juoksin pitkin polunpohjia, en rekisteröinyt tuoreita jälkiä. Emäntä otti valokuvia ja oli tyytyväinen. Minä en piittaa paljon kuvaamisesta. Eiväthän ne tuoksu miltään. Eikä niitä voi syödä. Ei edes leikkiä niiden kanssa. Joskus joudun poseeraamaan kuvissa. Toisinaan taas emäntä yrittää ajaa minua etäämmälle kohteita sotkemasta. Noista ihmisistä ei tiedä, mitä he kulloinkin oikeastaan haluavat.

Oli aika lähteä kotimatkalle. Emäntä sai koirankuljettimen käännettyä paluusuuntaan. Hytkyttelimme eteenpäin kunnes pitkässä ylämäessä ajokki uuhkiutui lumeen kiinni. Emäntä yritti peruuttamalla saada vehjettä takaisin ajoraiteelle. Vaistosin, että nyt meikäläisen karvakuonon ei ole enää turvallista olla kyydissä. Tahdoin ulos.

Emäntä hälytti apua. Meillä koirakansalla on tapana viestiä toisillemme haukkumalla, ulvomalla, murisemalla jne. Ihmisille on tällaisia asioita varten kehitetty oma sähkökäyttöinen kommunikointivehje, jota he kutsuvat kännykäksi. Emäntä käveli ulkona edestakaisin apua odottaessaan. Minä jouduin olemaan sisällä koirankuljettimessa.

Kylän taksikuski tuli ja hyppäsi sisälle. Varmoin ottein hän peruutti ajovehkeen takaisin raiteille. Emäntä kömpi takapenkille, koska etuosan minä olin varannut itselleni ja kuljettajalle.  Ammattikuljettaja ohjasi ajopelimme takaisin auratulle tieosuudelle. Emäntä kiljahteli välillä takapenkiltä. Häntä kun pelotti huono ajokeli.

Emäntä kiitteli apukuskiamme. Vähin äänin jatkoimme kotipihaan, aivankuin mitään ei reissulla olisi sattunutkaan. "-Tästä ei sitten haukuta eteenpäin!", komensi emäntä.

Eilen tapahtui jotain dramaattista. Aamu lähti liikkeelle tavalliseen tapaan. Yöpakkasten vuoksi katti ei tarkene ulkoilla. Se meni eteiseen. Yhtäkkiä kuului kova kolaus (siltä se ainakin minun herkkiin koirankorviini kuulosti) ja katti päästi tosi oudon rääkäisyn. Vaikka kolli äänteleekin monin eri tavoin, en ole koskaan aiemmin kuullut sen rääkäisevän näin omituisella äänellä.

Sitten kuului vuoroin kolahtelua ja samanlaista ääntelyä sekä vihaista sähinää ja murinaa. Emäntä havahtui ja minä olin ensimmäisenä tilannetta kartoittamassa. Avasimme eteisen oven. Kolli oli noussut yläkerran portaat ja sähisi ylätasanteella. Minä juoksin portaat ylös tutkimaan tapahtunutta. 

Kolli oli tosi kiukkuinen. Se ei koskaan aiemmin ole sähissyt ja murissut minulle niin kiivaasti kuin nyt. Mikä kattia oikein riivasi? Nopeasti havaitsin kollin käpälään tarrautuneen kojeen. Juuri sellaisen, mihin minua on ankarasti kielletty koskemasta. Kollin käpälä oli kipeä. Se oli hädissään ja kiukkuisena.

Emäntä käski minut alas. Tulenaran tilanteen merkille pannen päätin poistua hetkeksi takavasemmalle. Emäntä kömpi yläkerran porrastasanteelle ja vapautti kiukkuisen kollin käpälälaudastaan. Katti oli vielä hetken aikaa hermostunut, mutta rauhoittui sitten.

Rakas päiväkirjani! Olenhan kertonut sinulle emännän aloittamasta suursiivouksesta? Hän suunnitteli sitä syystalvesta. Joulunpyhien mentyä emäntä alkoi siivota. Työskentely ei ole kovin intensiivistä. Välillä käymme retkeilemässä ja tehdään muita kotitöitä.

Sen verran suursiivous on edistynyt, että emäntä kantoi kaikki joulukankaat yläkertaan varastoon. Kellariakin hän putsasi. Ahkeroinnin lomassa täällä Itä-Suomessa tavataan pitää "ettonet" eli ottaa päivänokoset.

Talvisaikaan, kun lattialla on hieman vetoisaa tällaisen lyhytkarvaisen koiruuden pötkötellä, hyppään usein emännän viereen ettonoimaan. Emäntä on keksinyt makuupussista mainion torkkupeiton: lämmin ja pysyy varmasti päällä (siis nukkuja sen sisällä).

Nyt kollikin on huomannut tämän lämpimän nokospaikan. Ei riitä, että minä nukun emännän vieressä. Se katti on ottanut tavakseen loikata sänkyyn ja sukeltaa emännän makuupussiin ettonoimaan hänkin! Ne kissat...