Minä luulen, että emännillä on jokin salajuoni minua kohtaan: aina, kun jotain jännää on tulossa, joudun kotiarestiin! Eilenkin minut houkuteltiin sisälle. Sitten tuli autoja ja ihmisiä meni uuteen koirankoppiin. MINÄ EN TAASKAAN PÄÄSSYT MUKAAN! Miksi minä aina saan vasta jälkeenpäin tutkia jälkiä? Nehän ovat vanhentuneita!

Tänään kävin emännän kanssa lenkillä. Oli tosi liukasta. Jään päälle satoi lunta. Minulla on "neliveto". Jos yksi tai kaksi tassua liukastaa, pysyn kuitenkin pystyssä. Emäntää nauratti toikkaroidessani jäisellä tiellä. Emäntä hiljaa hipsutteli potkurin avulla, minä menin kaukana edessäpäin. Emme edenneet pitkälle kun emäntä kyllästyi liukasteluun ja kännyimme takaisin. 

Kävimme vielä uutta koirankoppia katsomassa. Siellä on myös liukkaat lattiat ja vielä matot päällä.  Aina kun käyn siellä, liukastelen kaikki matot mytyille joka huoneessa. Kyllä luistaa koirulin käpälän alla!

Eilen vanhempi emäntä päästi minut vapaaksi pihalle juoksentelemaan jo aamupäivästä. On kiva tutkia paikkoja, kaikki lumi on sulanut pois. Puolen päivän maissa tuli tuttava pariskunta kyläilemään ja minä menin riemuissani heitä tervehtimään. Nuorempi emäntä kutsui minua koirankuljettimeen (lue: auto). Jippii! Kaksi kivaa yhtäaikaa: tulee vieraita ja pääsen matkalle! Hetkeäkään epäröimättä hyppäsin vauhdilla koirankuljettimen penkille. Joko lähdetään?

Emäntä juksasi minua: hän ottikin minut kiinni ja vei sisälle vanhemman emännän kaveriksi. Tylsää! Pihaan ajoi muitakin autoja. Ihmiset menivät uuteen koirankoppiin. Siellä oli kuulemma joulumyyjäiset. Minä-parka sain seurata ikkunasta. Vieraat viipyivät pitkään. Heillä oli hauskaa ja minä en päässyt mukaan. Harmi! Vieraiden lähdettyä minut päästettiin ulos. Oli kivaa nuuskia, kun oli tullut niin paljon uusia hajuja kotipihalle. 

Hau, hau, Päiväkirjani!

Päivät ovat menneet välillä kotoillessa, välillä ulkona lumileikeissä. Lunta ei ole vielä niin paljoa, ettenkö voisi kahlailla siinä. Juoksentelen pelloilla etsien myyränpesiä. Se kattikin ulkoilee. Yöt se nukkuu pirtin keinutuolissa, minä nukun hetekalla. Aamulla, kun emännät heräävät, tiedämme, että meidänkin on aika nousta. Emäntä sipaisee meitä aamutervehdykseksi. Minä en sellaisesta niin välitä, mutta kolli alkaa kehräämään. Sitten menemme kumpikin ulkoilemaan aamupissille. Tulemme takaisin sisälle. Katti syö niitä erikoismurojaan, joita minulle ei suvaita antaa, vaikka minusta minä olisin niiden yksinoikeutettu nauttija.

Katilla on sisäsaunassa oma "poikamiesboksi", jonne se menee ettonoimaan puolen päivän kahta puolta. Iltapäivällä se tulee saunasta ja menee uudelleen ulkoilemaan. Ulkoilusession jälkeen katti menee syömään ja viettää iltaa sisällä. Outo tyyppi! Miksi se noudattaa samaa aikataulua joka päivä viikosta toiseen. Eikö vaihtelu virkistäisi häntäkin?

Eräänä iltapäivänä katinkin rytmi sai hieman muutosta. Minä, emäntä ja katti tulimme iltalenkiltä kotiin, mutta valot eivät toimineetkaan. Emännät kiukuttelivat, kun eivät voineet katsoa sitä kuvalaatikkoa (lue: televisio). Kynttilöitä sytyteltiin joka paikkaan. Minun herkille koiransilmilleni kynttilänvalo on miellyttävämpi kuin keinovalo.

Emännät söivät purkkilihaa, kun mikro ja sähköhella eivät toimineet. Minä sain nuolla purkin. Se oli hyvää! Oikeastaan olisin voinut syödä koko purkillisen ja antaa emäntien nuolla se purkki. Kolli tuli haistelemaan tyhjää säilykepurkkia. Sen päivärytmi oli sekoittunut sähkökatkoksen takia. Minä kävin vielä kertaalleen varmistamassa, että purkki oli varmasti nuoltu tyhjäksi.

Hellaan laitettiin valkea ja viilennyt asuntomme alkoi lämmetä. Sähkötkin palasivat kotvan kuluttua. Mukavia nämä kynttiläillalliset!

Rakas Päiväkirjani!

En tarkoita millään tavoin loukata Sinua, Päiväkirjani, vaikka näytänkin etusivulla takapäätäni. Emäntä on urakalla nyppinyt minulta irtoavia karvojani vähemmäksi. Mutisee jotain alinomaisesta siivoamisesta ja keräilee villojani lattioilta heittäen ne hellanpesään. Muualla koiranvartalossani on jo sievä talvikarvoitus, mutta takana on vielä irtoavia tuppoja. Siksi tämä hieman närkästyttävä kuva. 

En tykkää, että minulta nypitään kauniita villojani, mutta siihen on alistuttava, kun minut otetaan kaulapannasta kiinni. Sitten minua raavitaan sillä kamalalla härpäkkeellä. En tykkää siitä yhtään! Pöllyäviä villoja päätyy herkkään kuonooni ja minua alkaa aivastuttaa. Aivan turha koko operaatio. Antaisivat pudota vanhat käytetyt karvani pois itsekseen.

Aikansa raavittuaan ja nypittyään emäntä vihdoin hellitti. Minä yritin rimpuilla vastaan kaikin keinoin, mutta minua pidettiin niin lujasti kiinni, etten päässyt karkuun. Korostan: minä en ole mikään kanalintu tai vastaava, minua ei saa kyniä! Voitonriemuisena emäntä kokosi lämpimät villani kasaksi ja heitti ne ulos. Sanoi, että pikkulinnut pehmittävät niillä pesänsä. (Älä vaan kerro emännälle, että söin yhden talitintin toissapäivänä, hän raivostuu siitäkin.) Sen kamalan repimissession jälkeen uni maistui, tuli jotenkin rentoutunut olo. Kuvassa näet, Päiväkirjani, minut lempiasennossani selällään.

Muutama päivä sitten satoi ensilumi. Yöllä heräsimme valoihin ja pörinään. Hyppäsin ikkunaan katsomaan, vaikka pöydälle nouseminen on kiellettyä. Iso kone näytti melkein UFO:lta. Se meni hyvää vauhtia eteenpäin ja puski lunta tieltään. Tunnin kuluttua se tuli takaisin. Nyt minä vaatimalla vaadin päästä pihalle.

Minut kytkettiin liekaan, etten voinut mennä lähemmäs tutkimaan koneen jättämiä merkkejä. Kävin pienellä yöpisulla ja tulin pää viidentenä jalkana sisään. Loppuyö meni rauhallisesti. Aamulla heräsimme ja pääsin tutkimaan yöllisiä jälkiä paikan päälle. Oli hyvä piehtaroida puhtaassa lumessa. Irtoavat villani kutittavat.

Täällä on ainakin kymmenen senttiä lunta. Joka päivä on satanut lisää. Nyt on mukava juoksennella tietä pitkin, kun se on puhdistettu lumesta. Pelloilla ja metsissä voin halutessani kahlata, mutta on kevyempää kulkea tietä pitkin. Kävin tutkimassa naapureiden tilanteen. Emäntä kolasi lunta kauan, uudelle koirankopillekin hän avasi tien. Kolli loikki lumessa kuin laitumelle laskettu vasikka. Sano minun sanoneeni, että on se outo eläjä!

Emäntä vinkkasi minulle, jotta alahan haukkua kuulumisia, fanisi odottavat. Minulle koirakohtaisesti ei kuulu sen kummempaa. Kosteita kelejä on pitänyt, joten oleilen sisäkoirana. (Minä omaan erikoiskarvoituksen, enkä tykkää että asuni kastuu.) On se kumma, se katti. Se juoksee koko ajan sisään ja ulos, monta kertaa päivässä. Eikä sitä näy vesisade haittaavan pätkääkään. On hänelläkin jonkinlainen karvoitus, muttei niin paksu kuin minulla. Ei tuollaisella kiiltokarvalla pärjää talvipakkasella. Silloin kolli muuttuukin sisäkatiksi, eikä uskalla hienoa kuonoaan ulos pistää!

Tänä aamuna oli taas se operaatio: keväällä ja syksyllä emäntä vaihtaa konerasvalta ja kemikaaleilta lemuavat vaatteet ylleen ja alkaa äheltämään jotain koirankuljettimen (lue: auton) ääressä. Hän kantoi neljä pyöreätä esinettä varastosta. Sitten hän nosti koirankuljetinta yksi kulma kerrallaan ylöspäin. Sitten hän väänsi ja väänsi ja ähelsi. Mutisi jotain autokorjaamosta, että olivat ruuvanneet liian tiukalle. Lopulta emäntä sai vaihdettua pyöreät kapistukset koirankuljettimeen. Outoa touhua! En minä ainakaan vaihda kesätassujani talvitassuiksi...

Olin taas aamupäivän kiinni. Nyt minulla on uusi klipsi narussa. Se ei helise inhottavasti herkkiin korviini kun ravistan itseäni. Minua kutittaa kovasti, kun karvani vaihtuu. Kieriskelen sorassa niin että karvatupot vaan lentää! Minulla on kyljissäni uusi, sievä talvikarva.

Emäntä hääräsi aamulla jotain herkullisentuoksuista keittiössä. Minua ei päästetty katsomaan. Vanhempi emäntä nukkui melkein puolille päivin. Öisin hän valvoo ja liikkuu paljon. Se on hänen rytminsä. Minun pitää nukkua öisin. Jos minä hyppään haukkumaan keskellä yötä, kukaan ei korvaansa lotkauta. Ei kannata haukkua yöllä.

Iltapäivällä sain juoksennella vapaasti. Kävin naapurissa. Siellä oli ollut kävijöitä. Haistelin tarkasti kaikki jäljet. Tullessani kotiin, huomasin emännän olevan sahan kanssa lähdössä jonnekin. Minä myös! Minä myös! Ota minutkin mukaan! Niin minäkin sain lähteä emännän mukana metsään. Se kollikin juosta piipersi jälkijunassa.

Ensin mentiin kauemmaksi. Tien varresta kaadettiin pari kuusta. Emäntä puhui jostain järvinäköalan avartamisesta. Ollaan saatu kuulemma joku maisemanhoitopalkintokin puiden kaadosta. Huh, wuf! Ne maisemanhoidot tiedetään! Muistan kuinka pentuna eksyin heinikkoon etsiessäni emäntää. Hän oli silloinkin vesakonraivuussa. Samalla reissulla tartuin vielä kaulapannastani kiinni vanhaan piikkilankaan. Se oli kamalaa!

Ville-kolli alkoi retkellämme mouruamaan, kun kadotti emännän näköpiiristään. Emäntä vähän kutsui sitä, ja sitten kolli kovalla vauhdilla ehätti emännän luokse. On se kumma otus! Minä juoksentelin vapaudessa ja nautin raikkaasta metsäilmasta. Jokunen jäniksenjälkikin lehahti kuonooni.

Sitten lähdettiin jo kotiin päin. Taas pysähdyttiin. Emäntä alkoi kaatamaan lisää puita polun varresta. Siinä on joku viitta. Katti oli koko ajan mukana. Ei lähtenyt metsään, ei lähtenyt kotiinkaan. Se vaan odotti emäntää. Kun oli aikansa raivattu, lähdettiin kotimatkalle. Loppumatkan emäntä kantoi sylissään kollia. Kyllä sitä hyysätään kuin piispaa pappilassa, vaikka se on vaan pahainen kissanrääpäle! Perille saavuttuamme alkoi ilta jo hämärtää. Mukavia nämä metsäretket!

On satanut koko päivän. Sisäolokeli siis. Aamulla olin satavarma siitä, että naapuristamme näkyi jotain epäilyttävää liikettä. Haukuin ja hypin ikkunaa vasten, mutta emäntä ei korvaansa lotkauttanut. Minut laitettiin narussa pihalle, mutta eihän sen kanssa pääse tarkistamaan tilannetta. Tuo talvikarvan vaihtokin on alkanut. Emäntä kynii minua kuin sunnuntaista metsoa. En tykkää sellaisesta ollenkaan! Kyllä vanhat villani saavat putoilla aivan itsestään. Eivät ne ole likaisia - täyttä luomutavaraa. Ruokahalunikin on kasvanut talvipukua uusiessa. Söin tänään puolitoista kupillista muroja. Emäntä laittoi ensin niitä huonommanmakuisia. Sitten kun katsoa tapitin häntä anovasti suklaanruskeilla silmilläni, heltyi hän lisäämään joukkoon parempia muroja. Meidän talonväki on niin nuukaa, etteivät anna mulle herkkumuroja, vaikka tiedän, että niitä on iso säkillinen...

Ville-kolli ulkoili moneen otteeseen päiväsydännä. Olisi katti halunnut lähteä yöjalkaankin, mutta hänen reissunsa tiedetään: tulee takaisin sitten kun huvittaa, eli huomenna tai ensi viikolla. Kollia ei päästetty ulos. Niinpä se mourusi milloin kuistissa, milloin eteisessä tai kellarissa. Kellarissa taitaa olla makoisia myyriä, pyydystäisi kolli niitä minulle välipalaksi. Olisi jotain hyötyä siitäkin eläjästä.

Niin! Kävi meillä yksi vieraskin kylältä. Olin harmikseni juuri ulkona seikkailemassa, enkä saanut vainua tuttavan tulosta. Ennätettyäni kotikulmille arvasin heti vieraan. Ryntäsin vauhdilla sisälle. Voi sitä riemunkiljuntaa, kun sain tervehtiä tuttavaani! Päivän piristys on aina, jos joku koira tai ihminen sattuu käväisemään. Hänestä saa paljon uusia tietoja haistelemalla.

Sunnuntaina naapurit toivat auton alle jääneen metson. Minä olisin tietenkin syönyt sen siltsellään. Emäntäni ei antanut, vaikka kuinka hypin ja tavoittelin saalista. (No, tietenkin olin taas kiinni, joten liikkumiseni oli rajoitettua.) Iltapäivällä talon takaa lehahti vastustamaton tuoreen riistan tuoksu. Emäntä kyni saalista. Illalla herkuttelimme koko joukolla "mehtopaistilla". Ville-kollikin yritti päästä osille - ja pääsikin, vaikka minun mielestäni kaikki herkut kuuluvat yksinomaan minulle, sillä olenhan koira enkä mikään kissanrääpäle!

Maanantaina emäntä lähti metsään ilman minua. Uikutin ja vinguin vaikka kuinka, että olisin päässyt mukaan. Ei auttanut! Tunnin kuluttua hän tuli takaisin raahaten sammalelta tuoksuvaa säkkiä. Hän puhui jostain seinäsammalesta. En ymmärrä! Nuo ihmiset ovat joskus ihan kummallisia. Miksi sammalta pitää raahata mukanaan, kun voi mennä metsään ja juoksennella pehmeällä alustalla. EN KÄSITÄ!

Iltapäivä kuluikin hauskasti. Minut päästettiin vähän jaloittelemaan ja reviirilleni tulikin tuttava ajokoira. Ei haittaa, vaikka se on tyttö, sillä olemme tunteneet toisemme pennusta lähtien. Oli tosi nastaa juosta pitkin peltoja kaverin kanssa. Koiran isäntä yritti ottaa kaveriani kiinni, mutta meidän mielestä oli hauskempaa leikkiä.

Mä harrastan paljon nukkumista. Vierailen naapureissa silloin kun saan olla irti. Ne antavat mulle herkkuja. Jos ei ole nälkä, mä piilotan ne myöhempää käyttöä varten. Toivottavasti se katti ei löydä mun kätköjä, silloin mä kyllä suutun!

Minä yritän jahdata myyriä, mutta ne on niin vikkeliä, etten meinaa saada niitä kiinni. Ville on siinä hommassa parempi. Minä kyllä popsin Villen saaliit parempiin suihin, mikäli osun paikalle.

Harrastan myös syömistä. Yleensä syön isomman aterian kerran päivässä ja herkkuja lisäksi, mikäli niitä tarjotaan. 

Tykkään juosta metsässä ja haistella pupujen jälkiä. Nekin on niin nopsakinttuisia kavereita, ettei niitä kiinni saa. Joskus käymme emäntäni kanssa läheisellä laavulla. Siellä on paljon erilaisia hajuja. Vieressä virtaa joki. Käyn siellä uimassa. Joskus siellä on niin vähän vettä, että turkkini menee aivan kuraiseksi, ja emäntä nauraa minulle. Höh, onko se muka hauskaa?

Samoilen pelloilla ja etsin myyrien pesiä. Niitä on hankala löytää, jos heinikko on pitkää ja märkää. En tykkää ollenkaan kosteudesta. Se kihelmöi karvani juuressa ikävästi. Sateella pysynkin mieluummin sisällä kuivassa.

Moi! Mä olen Musti, kahdeksan vee, seropi. Eli siis aivan oman rotuiseni koirayksilö. Aloin haukkua omaa blogia, kun tuo nuorempi emäntämme istuu niin paljon tietokoneen ääressä. Se kuulemma tekee omia kotisivuja. Miksenpä minäkin!

Olen syntynyt Nurmeksen Saramolla ja emäntäni nouti minut koirapulaansa. Mulla on kolme sisarusta. Edeltäjäni oli menehtynyt muutamia vuosia aiemmin eikä emäntäni ikävä ollut hellittänyt, vaikka serkku lahjoitti tälle oman kissansa.

Asun nykyään Valtimolla, pienessä Sivakka -nimisessä kylässä vanhalla maatilalla. Meille rakennettiin tosi iso koirankoppi vanhoista hirsistä. (Siksi minä sitä ainakin luulen.) En tykkää olla siellä. Mieluummin  juoksentelen vapaana pitkin peltoja ja metsiä. 

Se hyvä puoli uudessa koirankopissa on, että sinne mahtuu ihmisiä sisään. Joskus heidän joukossaan on lapsia, jotka tulevat minua silittämään. Se on ihan OK. Minun pitää olla silloin kiinni. Emäntä sanoo, ettei vieraiden autojen eteen saa hyppiä, vaikka se on minusta hauskaa. Emäntä sanoo pitävänsä koirankopissa jotain kahvilaa. Vuf, vuf! Kahvi tuoksuu minun herkkään kuonooni aivan liian voimakkaalta.

Niin, se Ville -kissa on oma lukunsa. Aina piikit pystyssä, jos heikäläistä erehtyy lähestymään leikkimielellä. Muuten se on OK. Harmi vaan, kun se saa parempaa ruokaa, vaikka minun mielestäni herkut kuuluisivat yksinomaan mulle. Minun puolestani katti voisi syödä vaikka puolukoita. Yäk!

Vanhempi emäntä istuu kaiket päivät tuolillaan. Se liikkuu huonosti ja käyttää pyörätelinettä. Olen ihmetelly, miksei se kulje neljällä jalalla niinkuin minä. Mäkään en taho pysyä pystyssä noustessani takajaloille. Joskus se antaa mulle herkkupaloja lautaseltaan. Se on kuulemma nuoremman emännän mutsi. Se puhuu eri tavalla kuin se nuorempi. Ja joskus se puhuu tosi kovalla äänellä. Silloin mä laitan korvani lurpalleen, ettei koskisi korviin. Mulla on tosi hyvä kuulo, mulle ei tartte karjua.

Minulla on usein niiin tylsää... Minä tykkään ajaa kylätiellä kulkevia autoja kiinni. Silloin nuorempi emäntäni huutaa kovaa. Mä joudun oleen paljon kiinni. Emäntä sanoo, ettei autoja saisi ajaa takaa. Mun mutsilla on ollut kuulemma sama harrastus.

Sitten mä tykkään, kun tulee pienempiä ihmisiä käymään. Ne kutittaa ja paapoo mua. Niiden kanssa on hauskaa leikkiä hippasta. Nekin kiljahtelee joskus niin kovaa, että korvat meinaa mennä lukkoon.

Naapurissa asuu toinen tyttökoira. En tule sen kanssa juttuun. Ei-kenenkään -reviirillä välimme ovat asialliset. Joskus täällä käy poikakoiria. Niiden kanssa on kiva juoksennella ja haistella niitä. Minä tutkin tarkkaan niiden jäljet.