Viime maanantaina oli aurinkoinen pakkaspäivä. Minä ja emäntä päätimme lähteä kuvausreissulle. Emäntä otti kissankuljettimen (lue potkukelkan, se kolli istuu joskus kyydissä) ja niin lähdettiin. Minä olin vallan innoissani. Emäntä pysyi alkumatkan aivan kintereilläni, koska oli alamäkeä.

Sitten tulimme purorotkoon. Tutkin sillanalusen jäljet. Alkoi vastamäki. Rotkossa oli kylmempää kuin ylhäällä. Emäntää hengästytti ja minä läähätin. Vauhtimme hiipui. Myllypuron rinteen taimmainen rinne on todella jyrkkä. Aikamme noustuamme ja läähätettyämme reitti alkoi loiveta.

Koulunkylällä joku oli ajellut moottorikelkalla. Minä pinkaisin tutkimaan, minne ajoura johtaa. En viitsi kahlata umpihangessa, mukavampi juoksennella teitä ja uria pitkin. Kelkkaura jatkui kauas. Emäntä ei seurannut mukanani, vaan käveli tietä pitkin. Hetken kuluttua kuulin emännän huhuilevan minua. Päätin palata takaisin tielle emännän luokse.

Läksimme kotiinpäin. Emäntä otti väliltä valokuvia. Käpälissäni tuntui yhtäkkinen pitkä vaellus, pakkastakin oli jonkin verran. Tulimme kotiin. Emännällä jäi kuvausreissu kesken, kun kamerasta loppuivat paristot. Hetkisen kuluttua lähdimme vielä uudelle reissulle. Aurinko teki jo laskuaan.

Kävimme samalla suunnalla uudestaan, mutta emme menneet enää yhtä kauas. Poikkesimme matkapuhelinmastolla, josta metsää on hakattu. Emännän mielestä siinä on kauniit maisemat. Hän otti auringonlaskusta kuvia ja huokaili ihastuksesta. Emäntä ei niin piittaa metsästä. Sitähän täällä on aika paljon.

Kotiin palattuamme minulla oli tassuparat aivan väsy! Sitten kyläpäällikkö tuli tuomaan joitain papereita emännälle ensi kesää varten. Kyläpäällikkökin huomasi, että tassuteltu oltiin aivan tosissaan. Emäntä aikoo kesällä touhuta taas siinä uudessa koirankopissa. Minä en kyllä muuta sinne, se on vissi se!

Seuraavana päivänä tassuni olivat onneksi taas kunnossa!

Emäntä on ollut viime päivinä kiukkuinen. Hän osallistui Internetissä johonkin kilpailuun ja hän voitti kalliin älypuhelimen. Niin hänelle kerrottiin. Emäntä suunnitteli valokuvauskilpailuihin ym. osallistumista. Hienolla älypuhelimella voi ottaa hyviä kuvia ja minä tietenkin pääsisin kuvauskeikoille mukaan!

Emäntä oli kovin innoissaan asiasta. Tarvitsi maksaa vain puhelimen postikulut. Samalla emäntä joutui liittymään johonkin kalliiseen viihdepalveluun, josta voi erota koska tahansa. Tämä ei vaikuttanut ongelmalta.

Emäntä odotti viikon kallista, uutta puhelintaan. Olihan hän maksanut siitä postikulutkin. Viihdepalvelun ilmainen kokeilujakso päättyi. Emäntä kävi pankissa kysymässä, onko hänen tililtään veloitettu uuden, hienon puhelimen postimaksu. Oli, heti samana iltana.

Pankissa kerrottiin, että nyt on emäntää taidettu vetää nenästä! Siellä arvasivat heti takana olevan ulkomainen, kuukausimaksullinen palvelu. Pankissa epäilivät, että hienoa palkintoa tuskin koskaan tulee. Emäntä joutui hävittämään uudenkarhean pankkikorttinsa ja tilaamaan uuden sekä uusimaan salasanan.

Amerikkalaiselle viihdepalveluntuottajalle emäntä on joutunut kirjoittelemaan monta viestiä huteralla englanninkielellä. Nyt emäntä yrittää irtisanoutua palvelusta. Mutta se ei olekaan niin yksinkertaista kuin alussa luvattiin.

Kaikki yhden puhelimen tähden...

Nyt on aivan kelvollisisa kelejä pitänyt. Vuoroin lauhtuva ja pakastuva sää on kuorruttanut lumihangen pinnan koirulin käppästäväksi. Pakkanen ei pure polkuanturoita. Se kollikin käy taas ulkona. Kylmällä katti tyytyy katselemaan ikkunasta ulos.

Eilen illalla ulkoilimme kollin kanssa myöhään. Oli todella mielenkiintoista nuuhkia luonnon jälkiä. Emäntä kuului jo huhuilevan meitä kotiin. Sitten pinkaisin sisälle. Katti tuli perässä.

Emäntä huolehtii hyvin kollista. Se jäi kerran jumiin naapurin navettaan. Palokunta kävi murtamassa oven ja pelasti kollin. Tapauksesta uutisoitiin lehdistössä ja Facebookissa. Kamala touhu yhdestä kissanrääpäleestä!

Tänään lähdin ulkoiluttamaan emäntää jo aamulla. Hänellä on kuulemma muita juttuja iltapäivällä hoidettavana. Oli mukava keli. Aurinko paistoi, aivankuin jo hieman lämmittäisi meikäläisen turkkia.

Kylätien varresta näkyy yhdestä kohdasta hieman Sivakkajärvi. Kävin siellä viime kesänä uimassa. Emäntä tykkää monesti pysähtyä juuri samalle kohdalle ihailemaan maisemaa. Lähistöllä oli vanhat hirven jäljet.

Sitten lähdimme tassuttelemaan takaisin. Mitä kummaa? Alkoi satamaan vettä! Sitä tuli niin, että jouduin ravistelemaan turkkini. Emäntä hihitteli perässäni. Ei kai tämä ole taas hänen jekkujaan? Emännällä on joskus tapana keppostella.

Kotimatka jatkui. Emäntä kiirehti vauhtiamme, vaikka koko ajan oli vastamäkeä. Minun piti ravistella itseäni uudelleen. Vilkaisin emäntää. Nyt hänenkin ulkoilupukineensa alkoi näyttämään kastuneelta. Eiko tämä talvinen vesisade ollutkaan hänen kepposensa?

Wwuff! Rruff! Emäntä tuli tyytyväisenä asioilta kotiin. Kehui Via Kareliaa hyväkuntoiseksi. Samoin kylätietämme. Nyt on Kuhmoon menevä päätiemme toista talvea aiempaa paremmin hoidettu. Leveyttä on lisätty ja lumet aurataan tavallista aiemmin pois.

Pari vuotta sitten meillä kävi joku vieras, joka käski lähettää terveisiä Eduskuntaan. Emäntä piti tätä ensin vitsinä, mutta arveli, ettei yrittänyttä laiteta. Niinpä hän sanoi, että Via Karelia voisi olla parempikuntoinen.

Seuraavana syksynä tie oli taas monta viikkoa kuin luistinrata. Peilikirkkaalla jäätiköllä. Emäntä ajoi koirankuljettimella (lue auto) neljääkymppiä ja piti melkein hampaillaankin kiinni ratista. Eikä uskaltanut minua ottaa kyytiinsä. Mitäs tuo olisi haitannut, jos emäntä olisi tupsauttanut ojaan? Matkaa olisi jatkettu neljän pyörän sijasta neljällä tassulla!

Kevättalvella tilanne oli muuttunut. Iso tie alkoi olla paremmassa kunnossa. Tänä talvena emäntä ei ole enää moittinut tietä. Välillä vanhempikin emäntä nousee kyytiin ja sitten molemmat käyvät ajelemassa.

Aiemmin meidän kylätiekin oli talvisin huonossa kunnossa. Joku kävi välillä päällimmäisiä lumia vetämässä pois. Tiellä ei lumikelillä ollut paljon liikkujia. Pari kertaa emäntä tuli asiointireissulta kävellen kotiin kiukkua puhkuen. Ihmettelin, minnekä hän oli jättänyt koirankuljettimen?

Piti tässä aika raikkaita kelejä. Minä koiruli asioin ulkosalla tavallista nopeammin. Se kolli ei pistänyt kuonoaan pihalle moneen päivään. Kaunis auringonpaiste houkutteli emännän lähtemään lenkille. Minä tietenkin etunenässä.

Meidän lähellä on matkapuhelinmasto. Kulkumme suuntautui tällä kertaa sinne. Pirteä sää kipristeli anturoissani, mutta se ei menoa haitannut. Nythän ollaan seikkailulla!

Maston metalliset haarukset pitivät pakkasessa niin kovaa vorinaa, että vallan säpsähdin. Kartoitin nopeasti äänenlähteen ja kulkumme jatkui.

Aurattu tienosuus päättyi. Oli aika kääntyä takaisin. Emäntä ihaili hakkuaukolta avautuvaa auringonlaskua. Alue on ollut peltona mutta sittemmin metsitetty. Emäntä harmitteli, kun kamera hyytyi pakkasessa eikä saanut kuvattua.

Nuuskin vielä jälkiä ja sitten tassuttelimme kotiin. Arvaa, rakas päiväkirjani, kumpi meistä oli ensin sisällä? Minä! Lokoisa sisäelämä haittaa meikäläisen talvenkestävyyttä.

Emännällä oli tässä pari päivää sitten taas jotain salaperäistä tekeillä. Oli ilta ja hän kulki ulkona. Minua hän ei laskenut irti. Tahdoin tietenkin olla selvillä, mistä on kyse.

Sitten emäntä kiskoi minut sisälle, vaikka oli hyvä ilma ja olisin tahtonut seurata hänen puuhiaan. Emäntä laittoi suojalasit päähänsä ja näytti muutenkin sellaiselta, että nyt tapahtuu jotain erityistä! 

Kolli oli keittiön pöydällä ja tähyili ulos. Yhtäkkiä alkoi kuulua kovaa pauketta. Aivankuin jotain välähdyksiäkin olisi heijastunut jostain. Mitähän se emäntä oikein puuhaa?

Emäntä tuli innoissaan sisään. Minut päästettiin liekassa ulos. Jokin kummallinen palaneen käry leijui ilmassa. Kova tuuli haittasi hieman havaintojani. Mutta ei sikäli koirakansalaisen kannalta kiinnostavaa, koska en tehnyt havaintoja saaliista tai syötäväksi sopivasta.

Minut vedettiin takaisin sisälle. Pamahtelu toistui vielä kahdesti. Emäntä ei ollut tästä epätavallisesta ilmiöstä lainkaan järkyttynyt. Pikemminkin riemastunut. Miksi joku pitää kovaäänisestä paukahtelusta ja valoilmiöistä? Kummallista!

Meidän uudessa koirankopissa on tänä talvena ollut vähemmän vieraita kuin viime vuonna. Niinpä emännän leipomuksista riittää minullekin. Eihän sitä koskaan tiedä, jos kävijöitä tulisi tällä kertaa enemmän. Paha, jos pullat loppuisivat kesken!

Edellissunnuntaina emäntä leipoi ison bostonkakun. Oli muutamia vieraitakin, mutta pulla ei käynytkään kaupaksi. Emännät sitä aikansa kahvin kanssa maistelivat. Sitten se unohtui kuistin pöydälle.

Siivotessaan kuistia, emäntä äkkäsi vanhettumassa olevan leivonnaisen. Hän paloitteli sen ja heitti ulos pikkulinnuille joulutervehdykseksi. Minä haistoin pullan ja aloin popsimaan sitä parempiin kuonoihin.

En aivan kaikkea jaksanut syödä kerralla. Iltasella oli tällä koirulilla masu täynnä!

Nuo kaksijalkaiset ovat omintakeista porukkaa. Heillä on aina kankaiset asut runkonsa peittona. Jalkansakin he usein peittävät jonkinlaisilla suojaimilla. Kutsuisinkohan niitä tassuttimiksi. Nyt emännällä on uudet sellaiset.

Emäntä kävi ostoksilla ja tuli tapansa mukaan runsaiden pakaasien keralla takaisin. Nuuskin aina tuomiset huolella. Siellä on tavallisesti minulle ja kollille jotain ekstraa.

Tänään emäntä tepasteli pihalla ja huomasin jotain uutta. Näin jo hänen liikkeestään erilaista. Lähestyin ja huomasin hänellä uudet jalkineet. Haistelin ne tarkasti. Eivät ole tutkimusteni perusteella syötävää. Materiaali vaikutti kimmoisalta. Saattaisivat olla mukavaa pureskeltavaa...

Emännälle tulee talvisin jokin ihmeellinen hinku kaataa metsästä kuusia ja raahata niitä pihallemme! En voi käsittää, mitä niillä tehdään. Ne ovat piikikkäitä, niitä ei voi syödä ja ne haisevat pihkalle. Wwuff!

Lunta oli jo tullut reippaasti ja emäntä lähti päättäväisesti kahlaamaan umpihankeen. Minä rämmin vanavedessä. Kun emäntä huomasi minut, hän olisi antanut tietä, että pääsen edelle.

Minä olen sen verran omanarvontuntoinen koirayksilö, etten ohita toisten tallaamia polkuja pitkin. Niinpä ohitin emännän umpihangen kautta arvokkaasti raivaten omaa polkuani.

Taimikolle saavuttuamme pysähdyimme ja emäntä alkoi tutkailla puita. Minä puolestani menin tutkailemaan lähistön jälkiä. Emäntä karisteli lunta puiden oksilta ja katseli niitä arvioivasti.

Kaksi puuta kaadettuaan emäntä lähti tarpomaan takaisin ylämäkeen. Hän ei hihkaissut minulle lähdöstään. Emäntä oli jo puolivälissä rinnettä paluumatkalla kun saavutin hänet.

Sisälokoilun ansiosta olen hieman tukevoitunut. Tämäkös emäntää huvitti, kun kahlasin polulla vatsa lunta viistäen. Hänen mielestään olin hassun näköinen ohajtessani tasapainoani häntä peräsimenä.

Viime päivinä on satanut paljon lunta. Meillä on uusi linkooja, joka hurauttaa tien tuossa tuokiossa auki. Siinä on koirulin hyvä tassutella. Nyt on jo niin paljon tuota valkeaa ainetta, ettei mieli pitkiä matkoja hangessa jotostaa.

Kävin emännän kanssa lenkillä ja äkkäsin ketun jäljet. Lähdin niitä seuraamaan, mutta käännyin kohta takaisin. Jäljet olivat jo vanhat ja repolainen ties kuinka kaukana.

Sää pakastui ja mukavaan sisäelämään tottuneena pistäydyn ulkona, mutten jää pitemmäksi aikaa. Kollikin yritti mennä ulos. Kohta se pinkaisi takaisin sisälle.